Tietoa evästeistä

Yhdessäkuntoon.fi-sivun evästekäytännöt

Tiivistelmä

Kela on sitoutunut suojaamaan verkkosivustojensa käyttäjien sekä asiakkaidensa yksityisyyttä.

Nämä evästekäytännöt koskevat yhdessäkuntoon.fi-sivua. Yhdessä kuntoon -sivu on Kelan kuntoutuksen kampanjasivu. Se esittelee kuntoutuksen keskeisiä kysymyksiä ja ohjaa kuntoutusta koskevan tiedon äärelle.

Näissä evästekäytännöissä kuvamme, miten Kela ja sen kumppanit käyttävät yhdessäkuntoon.fi-sivulla evästeitä sekä muita vastaavia seuranta- ja kohdentamisteknologioita (jäljempänä yhteisesti evästeet). Evästeiden avulla kerätään tietoa siitä, miten ja milloin sivustoa käytetään. Näiden tietojen avulla voidaan parantaa verkkosivujen käytettävyyttä sekä kohdentaa markkinointiviestejä yhdessäkuntoon.fi-sivulla vierailleille.

Kela ei voi tunnistaa keräämistään tiedoista käyttäjää henkilökohtaisesti, sillä se ei kerää sivustolla käyttäjän nimeä, yhteystietoja tai henkilötunnusta. Yhdessäkuntoon.fi-sivulla kerättyä käyttäytymistietoa ei yhdistetä muihin käyttäjän henkilökohtaisesti tunnistaviin tietoihin, joita Kela mahdollisesti muussa yhteydessä käsittelee.

Käyttäjä voi antaa suostumuksen evästeiden käyttöön ns. evästebannerin kautta. Käyttäjä voi olla antamatta suostumusta tai milloin tahansa peruuttaa antamansa suostumuksen.

Näissä evästekäytännöissä vastataan seuraaviin kysymyksiin:

1. Mitkä ovat Kelan yhteystiedot?

2. Mitä evästeet ovat ja mitä tietoja niillä kerätään?

3. Mihin tarkoituksiin evästeitä ja niihin liittyviä tietoja käytetään?

4. Mikä on tietojen säilytysaika?

5. Miten evästeisiin voi vaikuttaa?

6. Millaisia muita vaikutusmahdollisuuksia käyttäjällä on?

7. Mihin tietoja luovutetaan tai siirretään?

8. Miten tiedot suojataan?

9. Miten evästekäytäntöihin tehdään muutoksia?

Voit lukea lisää Kelan tietosuojakäytännöistä myös Kelan verkkosivuilta (kela.fi).

1. Yhteystiedot

Kansaneläkelaitos (Kela)

PL 450, 00101 Helsinki tai Nordenskiöldinkatu 12, 00250 Helsinki

Puhelin: 020 634 11

Yhteyshenkilö:

Hanna Pakkala, vastaava suunnittelija

Puhelin: 050 551 6214

etunimi.sukunimi(at)kela.fi

2. Mitä evästeet ovat ja mitä tietoja niillä kerätään?

Kuten monella muulla verkkosivustolla yhdessäkuntoon.fi-sivulla käytetään evästeitä ja muita vastaavia seuranta- ja kohdentamisteknologioita. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu käyttäjän selaimeen ja tallentaa tietoa käynnistä yhdessäkuntoon.fi-sivulla.

Yhdessäkuntoon.fi-sivulla on käytössä ensimmäisen osapuolen ja kolmannen osapuolen evästeitä. Ns. ensimmäisen osapuolen evästeet ovat osoitepalkissa näkyvän sivuston asettamia. Näiden lisäksi yhdessäkuntoon.fi-sivulla käytetään ns. kolmansien osapuolien, kuten verkkoanalytiikkatyökalun evästeitä. Vain evästeen asettanut palvelin voi myöhemmin lukea evästeen ja tunnistaa selaimen esimerkiksi käyttäjän palatessa aiemmin vierailemalleen sivustolle.

Yhdessäkuntoon.fi-sivun evästeiden avulla kerätään tietoa esimerkiksi siitä,

⦁ kuinka paljon sivustolla on kävijöitä

⦁ kuinka kauan sivulla on vietetty aikaa

⦁ millä päätelaitteilla sivua on käytetty

⦁ mistä verkko-osoitteesta sivun käyttäjät ovat saapuneet sivulle.

Evästeet ja yhdessäkuntoon.fi-sivun palvelimet tallentavat automaattisesti sivustolla käyneiden käyttäjien tekemät sivupyynnöt. Tiedot sisältävät yleensä käyttäjän tekemän verkkopyynnön, pyynnön päivämäärän ja ajan, käyttäjän päätelaitteen IP-osoitteen sekä selaimen tyypin ja kielen.

Tiedot ovat sellaisessa muodossa, että niitä ei voida yhdistää yksittäiseen käyttäjään ilman lisätietoja. Evästeiden avulla ei tallenneta esimerkiksi käyttäjän nimeä, sähköpostiosoitetta, puhelinnumeroa tai kotiosoitetta. Kela ei voi yhdistää evästeillä kerättyjä tietoja tiettyyn henkilöön, ja pyrkii vähentämään tietojen tunnistettavuutta edelleen. Esimerkiksi osana verkkoanalytiikkatyökalujen käyttöä käyttäjän IP-osoitteesta poistetaan numeroita, jotta käyttäjän henkilökohtainen tunnistaminen ei olisi mahdollista kenellekään.

3. Mihin evästeitä ja niihin liittyviä tietoja käytetään?

Yhdessäkuntoon.fi-sivulla on käytössä seuraavanlaisia evästeitä:

Toiminnalliset evästeet: Näiden evästeiden avulla voidaan varmistaa, että yhdessäkuntoon.fi-sivusto toimii tarkoitetulla tavalla.

Kävijämittaus- ja analytiikkaevästeet: Verkkoanalytiikkatyökalu (Google Analytics) käyttää evästeitä tilastotietojen keräämisessä. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä kehittää verkkosivustoa.

Kolmansien osapuolien evästetietojen käsittelyä koskee kolmansien osapuolien ehdot, joihin käyttäjä voi tutustua alla:

Google Analytics

Evästeen käyttötarkoitus: Sivustoa koskevan tilastotiedon kerääminen ja analysointi sivuston kehittämiseksi.

Lue lisää siitä, miten Google käyttää evästeitä (policies.google.com).

4. Mikä on tietojen säilytysaika?

Evästeet ovat voimassa tietyn istunnon ajan, kunnes käyttäjä sulkee selaimen tai ne ovat ns. pysyviä evästeitä, jotka ovat voimassa muutamasta kuukaudesta joihinkin vuosiin. Käyttäjä voi vaikuttaa evästeillä kerättyjen tietojen säilytysaikaan tyhjentämällä evästeet selaimen asetusten avulla, jolloin aiempi evästeprofiili nollautuu.

Evästeillä kerättyjen tietojen tyypilliset säilytysajat ovat seuraavat:

Toiminnalliset evästeet: Toiminnallisten evästeiden tiedot poistetaan yleensä istunnon päätyttyä tai niitä säilytetään enintään kuukausi.

Kävijämittaus- ja analytiikkaevästeet: Google Analyticsiin kertyvää tietoa säilytetään tyypillisesti 26 kuukautta.

5. Miten evästeisiin voi vaikuttaa?

Käyttäjä antaa suostumuksensa evästeiden asettamiseen ja niillä kerättyjen tietojen käsittelyyn vieraillessaan ensi kertaa yhdessäkuntoon.fi-sivulla ja painamalla ns. evästebannerin ”Hyväksy” -painiketta. Käyttäjä voi halutessaan olla antamatta suostumusta tai peruuttaa antamansa suostumuksen painamalla evästebannerin ”Evästeasetukset” -painiketta.

Jos käyttäjä haluaa tehdä valintoja kumppanikohtaisesti, käyttäjä voi estää ja vaikuttaa evästeisiin vierailemalla kumppaniemme sivustoilla:

Google Analytics: Käyttäjä voi estää sivuston tietojen käyttämisen Google Analyticsissa asentamalla Google Analyticsin käytön estävän selaimen lisäosan täällä (tools.google.com). Tämä lisäosa estää verkkosivustoilla käynnissä olevaa Google Analyticsin JavaScriptia (ga.js, analytics.js ja dc.js) jakamasta sivuston käyntitietoja Google Analyticsille.

Käyttäjä voi myös estää evästeiden käytön tai poistaa evästeet verkkoselaimen asetuksista. Evästeiden käytön estäminen tai evästeiden poistaminen voi vaikuttaa sivustoilla aiemmin tehtyihin valintoihin, esimerkiksi poistaa kumppanin sivustolla asetetun markkinointiviestinnän kohdentamisen kieltoevästeen. Valinnat ovat selainkohtaisia, eli käyttäjän tulee tehdä haluamansa valinnat jokaisella selaimella erikseen.

Esimerkiksi Google Chromessa, Internet Explorerissa ja Mozilla Firefoxissa evästeet poistetaan seuraavasti.

Google Chrome 66

  • Avaa Google Chrome.
  • Napsauta oikean yläkulman valikkoikonia ja valitse Asetukset.
  • Napsauta Näytä lisäasetukset.
  • Napsauta Tietosuoja-otsikon alla olevaa Sisältöasetukset-painiketta.
  • Käännä pois päältä Evästeet-kohdan asetus ”Salli sivustojen tallentaa ja lukea evästetietoja (suositus).”

Internet Explorer 11

  • Avaa Internet Explorer.
  • Napsauta Ratas-kuvaketta (Työkalut) ja valitse sitten Internet-asetukset.
  • Valitse Tietosuoja-välilehti ja napsauta Lisätiedot.
  • Napsauta kohtiin ”Ensimmäisen osapuolen evästeet” ja ”Kolmannen osapuolen evästeet” vaihtoehto Estä. Ota lisäksi pois päältä valinta ”Salli istuntokohtaiset evästeet aina”.
  • Valitse tämän jälkeen OK.

Mozilla Firefox 52

  • Avaa Firefox.
  • Napsauta oikean yläkulman valikkoikonia ja valitse Asetukset.
  • Valitse Tietosuoja.
  • Valitse Historiatiedot-otsikon alta alasvetovalikko ”Firefox säilyttää”.
  • Valitse alasvetovalikosta kohta ”Ei mitään historiatietoja”.
  • Sulje asetussivu.

Evästeet voi ottaa uudelleen käyttöön koska tahansa. Evästeiden poistaminen ei vaikeuta yhdessäkuntoon.fi-sivun käyttöä.

6. Mitä muita vaikutusmahdollisuuksia käyttäjällä on?

Sen lisäksi, että käyttäjällä on oikeus saada tietoa henkilötietojen käsittelystä, käyttäjällä on tietosuojalainsäädännön mukaisesti oikeus:

  • tarkastaa hänestä tallennetut henkilötiedot
  • oikaista tietoja
  • poistaa tiedot ja tulla unohdetuksi
  • peruuttaa antamansa suostumus
  • rajoittaa tietojen käsittelyä
  • pyytää antamiensa tietojen, joita käsitellään automaattisesti suostumuksen tai sopimuksen perusteella, siirtämistä järjestelmästä toiseen

Lähtökohtaisesti edellä mainittujen oikeuksien toteuttaminen edellyttää, että Kela voi tunnistaa käyttäjän henkilökohtaisesti. Ilman, että käyttäjä toimittaa lisätietoja käyttäjän ja häneen liittyen tietojen tunnistamiseksi, Kela ei voi toteuttaa yllä mainittuja oikeuksia.

Ensisijaisesti käyttäjä voi vaikuttaa käsittelyyn yllä mainituin tavoin muuttamalla evästeasetuksiaan. Käyttäjä voi halutessaan olla Kelaan yhteydessä puhelimitse, verkkoasioinnin Viestit-toiminnolla, toimittamalla kirjallisen pyynnön Kelan kirjaamoon tai asioimalla henkilökohtaisesti Kelan palvelupisteessä. Yhteystiedot ovat kohdassa 1. Lisäksi käyttäjä voi tehdä valituksen valvontaviranomaiselle osoitteessa www.tietosuoja.fi (tietosuoja.fi).

7. Mihin tietoja luovutetaan tai siirretään?

Kela käyttää markkinointiviestinnän kohdentamisessa luotettavia kumppaneita ja mahdollistaa sen, että nämä kumppanit voivat kerätä yhdessäkuntoon.fi-sivulta tietoa evästeiden ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla markkinointiviestinnän kohdentamiseksi. Kumppaneiden suorittamasta käsittelystä saa lisätietoja tämän tietosuojaselosteen kohdassa 3.

Kelan käyttämillä palveluntarjoajilla (kuten mediatoimistolla) voi olla pääsy yhdessäkuntoon.fi-sivun käytön yhteydessä kertyviin tietoihin. Palveluntarjoajat saavat käyttää näitä tietoja vain Kelan tarpeisiin. Kela voi tässä yhteydessä siirtää käsittelemiään henkilötietoja EU- tai ETA-alueen ulkopuolelle voimassa olevaa lainsäädäntöä noudattaen.

Kela pyrkii sopimuksellisesti varmistamaan, että kumppanit ja palveluntarjoajat käsittelevät tietoja kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti.

8. Miten tiedot suojataan?

Kelassa tietoturva ja henkilötietojen suojaus huomioidaan suunnitelmallisesti kaikessa tiedon käytössä ja käsittelyssä. Henkilötietojen tietoturvallisuus ja käytettävyys varmistetaan tarkoituksenmukaisin teknisin ja hallinnollisin toimenpitein. Kela käsittelee kaikkia henkilötietoja tietoturvallisesti ja lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Kaikki Kelassa henkilötietoja käsittelijät antavat vaitiolositoumuksen. Henkilötietoja käyttävät vain kyseisiä tietoja työtehtävissään tarvitsevat henkilöt käyttöoikeuksiensa mukaisesti.

Evästeiden keräämiä tietoja käsittelevät myös Kelan ulkopuoliset kumppanit erillisten sopimusten mukaisesti. Kela pyrkii sopimuksellisesti varmistamaan, että tietoturvasta huolehditaan tietosuojalainsäädännön edellyttämin tavoin.

9. Voidaanko näihin evästekäytäntöihin tehdä muutoksia?

Kela voi tehdä ajoittain muutoksia näihin evästekäytäntöihin, mikäli se on perusteltua esimerkiksi käsittelyn tarkoitusten muuttuessa tai viranomaissuositusten tai lainsäädännön muuttuessa. Muutoksista tiedotetaan yhdessäkuntoon.fi-sivulla.